Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

http://muhos01.hosting.documenta.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2019/2

Nähtävilläpito, keskustan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus kaavaehdotus

Muhoksen kunnanhallitus on 17.12.2018 (§ 413) päättänyt asettaa keskustan teollisuusalueen asemakaavan muutoksen ja laajennuksen kaavaehdotuksen MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville. Kaava-asiakirjat ovat nähtävillä kunnan teknisessä toimistossa ja kunnan internet-sivulla 8.1.2019 – 8.2.2019 välisen ajan.

Asemakaavan muutoksen ja laajennuksen tavoitteena on mahdollistaa ammattiopisto Luovin kampusalueen sijoittuminen keskustan teollisuusalueelle. Kaavan tavoitteena on lisäksi päivittää asemakaavamerkinnät vastaamaan alueen nykyistä toimintaa ja mahdollistaa alueen yritysten kehittyminen. Asemakaavalla pyritään mahdollistamaan teollisuusalueen laajeneminen ja osoittamaan uusi katuyhteys Kylmälänkyläntien suuntaan. Erityisenä tavoitteena on liikenneturvallisuuden parantaminen keskustan teollisuusalueella.

Kirjalliset muistutukset tulee toimittaa nähtävilläoloaikana osoitteeseen Muhoksen kunta, Tekniset palvelut, PL 39, 91501 MUHOS tai sähköpostitse kirjaamo(at)muhos.fi.

Suunnittelutyöhön liittyviä lisätietoja antavat Muhoksen kunnan arkkitehti Juha Auno (044 4970 312 tai juha.auno(at)muhos.fi) ja kaavasuunnittelija Satu Fors, Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy (050 368 1673 tai satu.fors(at)lukkaroinen.fi).

Kunnanhallitus

LIITTEET:

Kuulutus
Kaavaselostus liitteineen
Kaavakartta 

Lähettäjä: Kunnanhallitus
Julkaistu: 10.01.2019 08.47